Oppijakso 21 – Tulla toisiin ajatuksiin!

Home|Raamatun tutkistelu|Oppijakso 21 – Tulla toisiin ajatuksiin!
Oppijakso 21 – Tulla toisiin ajatuksiin! 2016-12-21T07:45:54+00:00

RAAMATTUKIRJEOPISTO

“Tunnetko Raamattusi”?

Oppijakso 21

Tulla toisiin ajatuksiin!

Paha nuoresta lähtien

Rakastavasti nuori äiti puki pienen Peterin mennäkseen hänen kanssaan ulos. Peter iloitsi kovin, sillä hän meni hyvin mielellään äidin kanssa ulos. Hän pystyi tuskin odottamaan, että he olisivat valmiit. Ulkona äiti pitää häntä kädestä kiinni, sillä hän tietää kadulla liikkumisen vaarat, joita Peter ei vielä näe. Yhtäkkiä hän näkee jonkin erikoisen esineen ajoradalla. Hän irrottaa otteensa äidin kädestä ja rientää noutamaan sitä. äiti ehti saada hänet juuri kiinni ennen kuin hän olisi paiskautunut autoihin. äiti selitti hänelle, miksi näin ei saa tehdä. Kuitenkin Peter piti päänsä ja alkoi huutaa ja polkea jalkaa. Kun äiti kielsi häntä uudestaan menemästä ajoradalle, heitteli hän hyviä tavaroita maahan tempoili ja huusi. Lapsellista itsepäisyyttä, mumisi eräs vanhempi herra, joka kulki avuttoman ja häpeävän äidin ohitse. Mistä tuli tällainen itsepäisyys Peterille? Miksi lapset aina kiukuttelevat vanhemmilleen? Stefan saatiin muutaman kerran kiinni itse teosta, kun hän varasti rahaa. Rolf riitelee aina sisarustensa kanssa. Ovatko nämä vain kehitysvaiheita, jotka jokaisen on läpikäytävä. Jumalan Sana sanoo:
“… Ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka…” (1. Moos. 8:21).

Te olette liian syntisiä

Jumalan asenne kaikkiin ihmisiin nähden on, olivat he sitten uskovia tai ei-uskovia, sivistyneitä tai primitiivisiä jaloja tai tavallista kansaa, että he kaikki ovat syntisiä.

Jotkut ihmiset myöntävät inhimilliset heikkoudet tai epätäydellisyydet. Mutta sanaa synti tai syntinen he eivät halua kuulla. He eivät halua myöntää, että he ovat syntisiä ja siten Jumalan rangaistuksen alaisia. Jumalan Sana sanoo:
“Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta” (Room.3:23).

Vasta, kun Pyhä Henki herättää omantuntomme, myönnämme, mitä synti on. Se, jota Henki ei liikuta on ylpeä teoissaan. Hän iloitsee, kun saa liiketuttaviensa kanssa sulkea korvansa. Toisinaan prutaalit ja julmat henkilöt saavat vielä kunniamerkkejä ja ansiomitaleita. Kääntyneiden henkilöiden omatunto syyttää, jos he ovat läheisiään kohtaan epäystävällisiä ja rakkaudettomia. Jos hän on ollut epärehellinen tai kylmä, hän saattaa asian järjestykseen. Hän taistelee raakuutta, turmeltuneisuutta ja vihaa vastaan. Huvitusten, nautintojen ja vahingollisten himojen alttarille hän ei uhraa. Kun hän katsoo ristiinnaulittuun Vapahtajaan, joka rakkaudesta häneen kantoi orjantappurakruunua ja kärsi hirvittävän ristinkuoleman, hän häpeää itsekkyyttään, ylimielisyyttään ja ylpeyttään. Kerran hänelle tulee selväksi, että hän ei omista mitään, mitä hän ei voisi tuoda Jumalan eteen. Hän tunnustaa, että hän on kadotettu eikä odota mitään muuta kuin kuolemaa. Hän on kokenut myös usein, että kaikki hänen hyvät saavutuksensa ja tahdonvoimalla aikaansaannokset eivät riitä vapauttamaan häntä hänen säälittävästä tilastaan. Hän tietää, että yksin hän ei voi mitään häntä ympäröivälle synnille. Sisäisessä olemuksessaan hän huutaa tullimiehen tavoin:
“… Jumala, ole minulle syntiselle armollinen!” (Luuk. 18:13).

Armon mahdollisuus

Potilasta, joka ei myönnä, että hän on sairas, paraskaan lääkäri ei voi auttaa. Suurin osa ihmisistä ei pysty joko tunnustamaan tai myöntämään synninsairauttaan. Näiden itse vanhurskaiden ihmisten kannettavaksi Herran täytyy antaa heidän syntiensä seuraukset – kuolema ja kadotus. Raamattu valaisee meille tätä asiaa seuraavanlaisesti:
“Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ‘Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa! ‘Jeesus kuuli sen ja sanoi: ‘Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ‘Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja’. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä” (Matt. 9:10-13).

Ylpeille pyhille Jumalan Sana sanoo:
“Herra vihaa kaikkia kerskailijoita – totisesti, he eivät rangaistusta vältä!” (Snl. 16: 5).

Siitä hengellisestä tilasta, jossa Jumala voi meitä auttaa, kirjoittaa Jesaja:
“Korkea ja Ylhäinen, hän, joka pysyy ikuisesti, jonka nimi on Pyhä, sanoo näin: – Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen” (Jes. 57:15).

Niille ihmisille, jotka tuntevat synnin hätänsä ja jotka kaipaavat vapautusta ja rauhaa Jumalan kanssa, Herra sanoo:
“- Tulkaa, selvittäkäämme miten asia on, sanoo Herra. – Vaikka teidän syntinne ovat verenpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin lumi. Vaikka ne ovat purppuranpunaiset, ne tulevat valkeiksi kuin puhdas villa” (Jes. 1:18).

Miten suureksi meidän syntien taakka onkaan kasvanut, miten paljon omatunto syyttääkään, Jeesuksen Kristuksen palvelustyö Golgatan ristillä pyyhkii ne kaikki pois. Kun meissä on tapahtunut mielenmuutos, se tarkoittaa, että emme halua enää elää oman tahtomme mukaan, vaan Jumalan tahdon mukaan, otetaan meidän syntikuormamme pois. Kun meidän syntimme tekevät meidät aidosti surullisiksi ja me kadumme niitä, ne annetaan meille anteeksi. Jumalan anteeksianto tarkoittaa luonnollisesti, että se vääryys, jota olemme jollekulle tehneet, korjattaisiin niin pitkälle kuin se vain on mahdollista. Kun Jeesus keskusteli tullimies Sakkeuksen kanssa, tämä sanoi omantuntonsa pakottamana:
“… Herra, näin minä teen: puolet omaisuudestani annan köyhille, ja keneltä olen liikaa kiskonut, sille maksan nelinkertaisesti takaisin.” (Luuk. 19: 8).
Tähän Herra vastasi:
“… Tänään on pelastus tullut tämän perheen osaksi …” (Luuk. 19: 9).

Tuollaisen sisäisen kääntymisen jälkeen tulee sellainen rauha ja onni, jollaisen olemassaolosta ei aikaisemmin ole tiennyt mitään. Se käsittämätön ilo, joka tuollaisesta on seurauksena, on monissa tapauksissa tuonut mukanaan sen, että ruumiillisetkin kärsimykset, jotka ovat olleet seurauksena sielullisista paineista, katoavat. Johannes kertoo tällaisesta kokemuksesta:
“Rakkaat ystävät, jos sydämemme ei meitä syytä, me voimme rohkeasti lähestyä Jumalaa. Ja mitä pyydämmekin, sen me häneltä saamme, koska noudatamme hänen käskyjään ja teemme sitä, mikä on hänen mielensä mukaista” (1. Joh. 3: 21, 22).
Kun olemme sopineet välimme Jumalan kanssa, on Jeesuksen, meidän Herramme tahto, että annamme tulevaisuutemme Hänelle. Silloin meille kuuluu Jumalan mies Nehemian sanoma:
“… älkää siis olko murheellisia, vaan iloitkaa, sillä Herra on teidän voimanne.” (Neh. 8: 10).

Karitsan verellä

Luonnollisestikaan kiusaaja ei joka kerta pakene edestämme, sen jälkeen, kun olemme löytäneet suojan ja turvan sen mahtavalta vastavoimalta, Jeesukselta Kristukselta. Se yrittää entistä enemmän tehdä kaikkensa erottaakseen meidät uudestaan Herrastamme. Kiusaukset, joista aikaisemmin emme tienneet mitään, tulevat nyt kohtaamaan meitä. Aivan varmasti olemme usein huomanneet, että uudelleen ja uudelleen lankeamme. Myös apostolit, jotka vaelsivat Jeesuksen seurassa, tekivät tämän kokemuksen:
“Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus.” (1. Joh. 2:1).
Anteeksiantamisessa saamme myös Kristuksen vanhurskauden. Se tarkoittaa, että meidän syntimme on pyyhitty pois, ja Jumala on ottanut meidät vastaan Kristuksen ansiosta. Tämä uskon kautta tullut vanhurskaus velvoittaa meitä elämään oikeudenmukaista ja pyhää elämää, vaikka emme siihen turmeltuneen luontomme vuoksi pystykään. Nyt Jeesus vetoaa ansioonsa, ei pelkästään menneiden syntien anteeksiantajana, vaan saadaksemme jumalallista voimaa taistelussa syntiä vastaan. Paavali sanoo tähän:
“Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää. ” (Ef. 4: 23, 24).

“Kun sielu antautuu Jumalalle, uusi voima valtaa uuden sydämen. Tapahtuu muutos, jota ihminen ei voi koskaan omin voimin suorittaa. Se on yliluonnollinen tapahtuma, joka tuo yliluonnollisia piirteitä ihmisluontoon. Sielusta, joka on antautunut Kristukselle, tulee Kristuksen oma linnoitus kapinoivassa maailmassa, eikä Hän salli muita vallanpitäjiä. Sieluja, jota taivaallinen vaikutus vallitsee, eivät Saatanan hyökkäykset pysty valloittamaan. Mutta ellemme antaudu Kristuksen johdettaviksi, on paha hallitseva meitä. Me emme voi välttyä olemasta toisen tai toisen maailman ylivallasta taistelevan voiman johdettavina” (Kristus meidän vanhurskautemme, Kirjatoimi, s. 91).

Apostoli Paavalilla oli pitkä kokemus omasta itsestään ja muista, miten kauas ihminen joutuu, kun luottaa omaan voimaansa ja tietämykseensä. Hän sanoo meille: “Mutta hän on vastannut minulle: `Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa `. Sen tähden ylpeilen mieluummin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima. Siksi iloitsen heikkoudesta, loukkauksista, vaikeuksista, vainoista ja ahdingoista, joihin joudun Kristuksen tähden. Juuri heikkona olen voimakas” (2. Kor. 12:9, 10).
Hän saattoi sanoa:
“Kestän kaiken hänen avullaan, joka antaa minulle voimaa” (Fil. 4: 13).

Paavali tunsi Kristuksen veren voiman ja tuli sen kautta voittajaksi (Ilm. 12: 11). Sama voima on varattuna meillekin. Hän auttaa meidät samaan uskonvoittoon, kun otamme Hänet uskoen vastaan.

Voitokkaana Paavali huudahti:
“Mitä voimme tästä päätellä? Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjottaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin? Kuka voi syyttää Jumalan valittuja? Jumala – mutta hän julistaa vanhurskaaksi! Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus – mutta hän on kuollut meidän tähtemme, ja enemmänkin: hänet on herätetty kuolleista, hän istuu Jumalan oikealla puolella ja rukoilee meidän puolestamme! Mikä voi erottaa meidät Kristuksen rakkaudesta? Tuska tai ahdistus, vaino tai nälkä, alastomuus, vaara tai miekka? On kirjoitettu: – Sinun tähtesi meitä surmataan kaiken aikaa, meitä kohdellaan teuraslampaina. Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 8:31-39).

 

Oppijakson 21 kysymykset