RAAMATTUKIRJEOPISTO

“Tunnetko Raamattusi”?

Jumalan osuus

Kun Jumala loi taivaan ja maan, kaikki on sitä kautta myös hänen omaisuuttaan. Jo alussa Jumala menetteli niin, että tämä tosiasia olisi selvä ihmisille. Hän sanoi: “Sillä minun ovat kaikki metsän eläimet, kaikki eläimet tuhansilla vuorilla. Minun ovat kaikki vuorten linnut ja laaksojen moninaiset eläimet. Jos minun olisi nälkä, en sanoisi sitä sinulle, sillä minun on koko maanpiiri, kaikki mitä on” (Psalmi 50: 10-12).
Edelleen Hän sanoo:
“Minun on hopea ja minun on kulta, sanoo Herra Sebaot” (Haggai 2:8). Kaiken hyvän haltijana Jumala on määrännyt ihmisille:
“Palvelkaa kukin toisianne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan moninaisen armon hyvinä haltijoina” (1. Piet. 4: 10).

Nyt ihmiset ovat suhtautuneet Jumalan hyvyyteen ryöstäjänomaisesti. Sanomattomia rikkauksia ovat jotkut ihmiset kuluttaen keränneet. Rahaa on käytetty keinona tyydyttämään ylpeyttä, huvitteluhalua, kärsimyksistä vapauttamista ja ahneutta. Katkera köyhyys ja sanoinkuvaamaton hätä vallitsee suuressa osassa maailmaa. Tässä Jumalan lapsilla on erityinen vastuu. Heidän tulee sijoittaa omaisuutensa niin, että sen kautta maailman hätä lievittyisi ja että evankeliumin sanoma etenisi. Tällä viisaalla menettelyllä he hankkivat itselleen aarteen, jota ei ruoste raiskaa eikä koi syö. Rikas nuorukainen oli ensimmäinen, jota Herra opasti: “Jeesus sanoi hänelle: ДJos tahdot olla täydellinen, niin mene ja myy kaikki, mitä sinulla on, ja anna rahat köyhille. Silloin sinulla on aarre taivaassa. Tule sitten ja seuraa minua” (Matt. 19: 21).

Jotta kaikki ihmiset, rikkaat ja köyhät, voisivat ottaa osaa Jumalan työn levittämiseen, Hän on antanut kymmenysjärjestelmän. Se on oikeudenmukainen säädös. Se antaa myös köyhille mahdollisuuden tunnustaa Jumala kaiken omaisuuden omistajaksi ja se takaa heille oikeuden vastaanottaa siunaus.

Aabrahamista, siis kauan ennen Siinailla annettua lakia, mainitaan ensimmäistä kertaa kymmenysten antajana.
“… Abraham antoi hänelle kymmenykset kaikesta saaliista” (1. Moos. 14: 20).

Beetelissä Jaakob antoi juhlallisen lupauksen kymmenysten antamisesta, jos Jumala olisi hänen kanssaan. Myöhemmin Israelille annettiin kymmenysjärjestelmä selvänä osana lakia.

Mitä tarkoittaa kymmenysjärjestelmä? Israelilainen rakentaja antoi joka kymmenennen denarin Jumalan palvelemista varten. Jos hän tienasi sata denaria, siitä kuului kymmenen Herralle. Käsityöläinen antoi kymmenennen osan rahastaan. Se oli tulolähde, jolla ylläpidettiin pappeja ja temppelipalvelusta. Tämän antamisen on Jumala Sanassaan säätänyt omaksi omaisuudekseen, ja sen vuoksi valvoo, että Hänen kansansa on tässä asiassa uskollinen.

“Voiko ihminen riistää jotakin Jumalalta? Sitä te kuitenkin yritätte. “Mitä me sinulta riistämme?” te kysytte. Kymmenyksiä ja uhrilahjoja! Kirous on teidän osananne, koska te kaikki, koko kansa, petätte minua. – Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon, jotta temppelissäni olisi ruokaa. Koetelkaa minua tällä tavalla, sanoo Herra Sebaot. – Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja vuodatan teille sateen runsaan siunauksen. Minä karkotan heinäsirkat mailtanne, ne eivät enää tuhoa peltojenne satoa, tarhojenne viiniköynnös ei jää hedelmää vaille, sanoo Herra Sebaot. – Silloin kaikki kansat ylistävät teidän onneanne, sillä maanne on oleva ihana maa, sanoo Herra Sebaot.” (Mal. 3: 8-12).

Usein kuulee väitettävän, että kymmenysten antamista ei vaadita uuden liiton aikana. Paavali elätti itsensä sillä, että hän saarnatyönsä ohella harjoitti teltantekijän ammattiaan (Apt. 18:3; Apt. 20:33-35). Paavali osoitti siinä mielessä olevansa aito Jumalan palvelija, että hän ei työskennellyt työnantajalleen vain niin kauan kuin hänelle maksetaan. Kun tuli hätä, kuten Korintissa, jokainen todellinen Jumalan palvelija työskenteli myös ilman palkkaa. Tällaista Paavali ei kuitenkaan pitänyt sääntönä.

“Ei kai kukaan palvele sotilaana omalla kustannuksellaan? Kai se, joka istuttaa viinitarhan, myös syö sen hedelmiä? Ja kai se, joka paimentaa lampaita ja vuohia, myös käyttää niiden maitoa? En tässä esitä vain ihmisten ajatuksia, sillä lakikin sanoo samaa. Sanotaanhan Mooseksen laissa: ‘älä sido puivan härän suuta’. Ei kai Jumala tässä häristä huolehdi? Kaiketi hän sanoo tämän meidän vuoksemme. Meitä ajatellenhan on kirjoitettu: ‘Kyntäjän tulee kyntää ja puimamiehen puida siinä toivossa, että saa oman osuutensa’. Kun me olemme kylväneet teihin hengellisen kylvön, olisiko liikaa, jos korjaisimme teiltä aineellisen sadon? Jos muilla on oikeus saada teiltä jotakin, eikö vielä suuremmalla syyllä meillä? Me emme kuitenkaan ole käyttäneet tätä oikeutta hyväksemme, vaan kestämme mitä tahansa, jotta emme vain olisi esteenä Kristuksen evankeliumille. Ettekö tiedä, että temppelissä palvelevat papit saavat temppelistä elatuksensa ja ne, jotka toimittavat uhrit, saavat alttarille tuoduista uhreista osuutensa? Samoin on Herra määrännyt, että evankeliumin julistajien tulee saada elantonsa evankeliumista” (1. Kor. 9:7-14).

Paavali kuitenkin päätti, että hän ei halua rasittaa taloudellisesti Korintin köyhää seurakuntaa. Muilta seurakunnilta hän kyllä vastaanotti rahaa:
“Olenkohan tehnyt suurenkin synnin, kun auttaakseni teitä nousemaan olen alentanut itseni julistamalla teille Jumalan evankeliumia ilman korvausta? Voidakseni auttaa teitä olen riistänyt muita seurakuntia ottamalla niiltä vastaan rahaa” (2. Kor. 11: 7, 8).

Aikalaisilleen Jeesus kerran antoi moitteen:
“Voi teitä, fariseukset! Te maksatte kymmenykset jopa mintusta ja ruudanlehdistä ja kaikista vihanneksista, mutta vähät välitätte oikeudenmukaisuudesta ja rakkaudesta Jumalaan. Näitähän teidän pitäisi noudattaa, eikä lyödä laimin noita muitakaan käskyjä” (Luuk. 11: 42).

Jeesuksella on rakkaus aina ensimmäisellä sijalla. Sitä ei voi korvata mitkään ankarat säännöt. Ei rakkaus kuitenkaan voi tehdä tyhjäksi Jumalan järjestystä. Senvuoksi Hän sanoo jokaiselle, että kymmenysten antamista ei saa laiminlyödä.

Hebrealaiskirjeessä asiaa katsotaan vielä syvemmältä. Vaikka siinä puhutaan vanhasta leeviläisestä pappisjärjestelmästä ja uutta kristillistä pappisjärjestelmää katsotaan Melkisedekin järjestelmän pohjalta, sanotaan kuitenkin:
“Edellisessä tapauksessa kymmenyksiä keräsivät kuolevaiset ihmiset, jälkimmäisessä kymmenykset otti mies, joka kirjoitusten todistuksen mukaan elää aina” (Hebr. 7: 8).

Siten emme anna kymmenyksiämme inhimilliseksi työvälineeksi, vaan niiden antajalle, Kristukselle.

Me näemme nyt, että kymmenysjärjestelmä on uuden liitonkin aikana täysin voimassa. Koska emme ole enää luontaistaloudessa eläviä maanviljelijöitä tai paimenia, emme anna enää mitään luonnontuotteita. Vaan, jos saamme tuhat euroa nettopalkkaa, annamme siitä sata euroa kymmenyksiä. Tämä raha käytetään siihen, kun saarnaajat ja lähetystyöntekijät niin täällä kuin muillakin mantereilla vievät ihmisille evankeliumia Jumalan rakkaudesta ja sanomaa Kristuksen takaisintulosta.

Totta kai meiltä sitten puuttuu se sata euroa. Totta kai jokainen todellisuudessa tietää, että se rahasumma puuttuu vain kuukauden alussa, ei lopussa. Hän on nimittäin päättänyt, että hän tulee toimeen 900:lla eurolla, jolla on Jumalan siunaus, paremmin kuin tuhannella eurolla, jolla ei ole siunausta.

Eräs nuori perhe oli juuri alkanut rakentaa taloa. Heille tuli eteen kysymys: Pitäisikö meidän maksaa kymmenyksiä vai ei? He olivat vaikeassa rahallisessa tilanteessa. Sen vuoksi päätös oli selvä: nyt se ei käy. “Mutta onko päätös oikein?”, kysyi rouva. Kun pitkän ajan kuluttua talo oli valmis ja taloudellinen tilanne vakaantunut, sanoi mies vaimolleen: “Katsos nyt, me emme olisi koskaan tähän pystyneet, jos olisimme maksaneet kymmenykset”. Hymyillen vaimo vastasi: “Niin, emme olisi tähän koskaan pystyneet, jos emme olisi maksaneet kymmenyksiä”. Hän oli uskaltanut luottaa Jumalaan ja vasta nyt kertoi miehelleen päätöksestään Mihin tämä päätös liittyy, seuraava kertomus osoittaa sen meille..

Kiinalainen Johannes seisoi kerran erään ateistin vieressä. Sitten ateisti sanoi kiinalaiselle: “No, Johannes, mitä teet ensimmäisenä kun saavut ylös taivaaseen?” Kiinalainen sanoi: “Kun tulen taivaaseen, kuljen ensin taivaan kultaisia katuja pitkin ja etsin Vapahtajaa kunnes löydän Hänet. Sitten polvistun Hänen eteensä, rukoilen Häntä ja kiitän, että Hän pelasti sieluni”. “Hienoa!” sopersi ateisti. “Ja sitten, Johannes, mitä teet sen jälkeen?” “Ja sitten”, kiinalainen Johannes sanoi “sitten taas kuljen taivaan katuja pitkin ja etsin sen lähetystyöntekijän, joka toi evankeliumin minun maahani. Puristan hänen kättään ja kiitän häntä siitä osuudesta, mikä hänellä oli pelastukseeni”.

Ateisti kysyi edelleen: “Mitä sitten teet?” “Sitten”, jatkoi kiinalainen, “kuljen edelleen taivaan katuja pitkin ja etsin sen henkilön, jonka rahalahjoitus teki sen mahdolliseksi, että lähetystyöntekijä pystyi tulemaan maahamme. Kättelen häntä ja kiitän häntä siitä osuudesta, mikä hänellä oli pelastukseeni”.

Näiden sanojen jälkeen ateisti kääntyi pois ja meni menojaan.